Viisi vinkkiä kuohuvien käsittelyyn

1. Vältä kuohuviinipullon turhaa hölskyttämistä. Kuohuviinipullossa voi olla sisällä noin kuuden ilmakehän paine, joka on kolme kertaa enemmän kuin esimerkiksi henkilöauton renkaan paine. Käsittele pulloa siis varoen, jos et ehdoin tahdoin halua viinin kuohuvan pullon suulta hukkaan.

2. Jäähdytä viini hyvin ennen tarjoilua. Nopein keino on laittaa viini puoleksi tunniksi astiaan, jossa on puolet jäitä ja puolet vettä. Kuohuviinin tarjoilulämpötila on 5–8 astetta.

3. Tartu vahvemmalla kädelläsi korkkiin ja suuntaa pullon suu poispäin ihmisistä. Pitele toisella kädellä pulloa pohjasta ja käännä sitä hitaasti. Pistä paineelle sen verran hanttiin, että korkki ei lähde holtittomasti irti.

4. Kaada kaikkiin laseihin ensin vähän viiniä ja loppumäärä vasta sitten, kun kaatokuohu on laskenut. Kuohuviiniä kaadetaan lasiin noin 1 dl.

5. Suomalaisten suursuosikki Fresita nautitaan hyvin jäähdytettynä, eli n. 4 - 6 asteisena. Pullo kannattaa säilyttää jääkaapissa vaakatasossa, jolloin hedelmäliha ei keräänny pohjalle vaan jakautuu tasaisesti pullossa. Nosta pullo pystyasentoon noin 30-60 minuuttia ennen tarjoilua. Avaamisen jälkeen pidä pullo kallellaan noin 45 asteen kulmassa. Näin vältyt ylikuohumiselta.

Avaaminen miekalla

Kuohuviinin tai samppanjan voi avata myös miekalla. Menetelmän nimi on sabrage ja se on peräisin Napoleonin ratsuväeltä.

Tarvitaan samppanjapullo, miekka, samppanjalasit ja vapaaehtoinen avaaja. Valkoinen liina avaajan käsivarrella kohottaa tunnelmaa ja on valmiina kuohujen pyyhkimistä varten. Pullon metallifolio kuoritaan pois ja sidelankakin poistetaan. Sitten miekkaa liu'utetaan voimalla pullon saumaa pitkin, kunnes se kolahtaa pullon suussa olevaan kohoumaan.

Pullon sisällä olevan paineen voimasta kaula katkeaa korkin alapuolelta. Paineen vuoksi pullosta poistuu vain noin puoli lasillista samppanjaa, eikä pulloon ei jää lainkaan siruja.

Näyttävä avaus onnistuu muuten maallikoltakin ja hätätapauksessa ihan vaan tukevalla leipäveitsellä.

Syksy on opintojen aikaa!

Altia Akatemian viinikouluun >>