Anna de Codorniu -kuohuviini valokuvaaja-graafikko Viola Virtamon maalaamassa kukkakääreessä

Suosittu espanjalainen luomucava Anna de Codorníu pukeutuu kesäksi graafikko ja ruokakirjailija Viola Virtamon maalaamaan kauniiseen kukkakääreeseen.

anna de codorniu cava kukkakääreessä

Valokuvaaja, graafinen suunnittelija ja ruokakirjailija Viola Virtamon lahjakkuutta nähdään tänä kesänä elegantin cavapullon ympärillä. – Inspiraationa työhöni olivat Espanjan punaisena hehkuvat unikkopellot ja herkät suomalaiset luonnonkukat, Viola kertoo – Värien lisäksi halusin taltioida kuosiin kesän kukkien ihania tekstuureita.

– Saadakseni taltioitua paperille unikkojen intensiivisen punaisen sävyn, valikoitui päätekniikaksi öljyvärit, joilla värien ja tekstuurien kerrostaminen onnistuu hyvin. Pieniä yksityiskohtia maalasin myös akvarellivärein.

Viola Virtamo ja Anna de Codorniu

Ruoka on Violan suuri intohimo ja hän onkin kuvannut ja taittanut kymmeniä ruokakirjoja uransa aikana. – Lempikuohuviinini ovat kuivia, ja siksi erittäin kuiva cava kuuluu ehdottomasti perheemme suosikkikuohuviin. Raikkaan mineraalista Anna-cavaa on ollut tarjolla jo ylioppilasjuhlissani 8 vuotta sitten.

Elegantti espanjalainen cava Anna de Codorníu Brut Organic on raikkaan sitrushedelmäinen ja erittäin kuiva luomukuohuviini. Se on varma valinta maljajuomaksi ja sopii hyvin myös kalaruokien, salaattien ja tapasten kanssa.

Kuka oli Anna de Codorníu?

1500-luvulla perustetun espanjalaisen Codorníu-viinitalon sukuun syntyi 1600-luvulla kaunotar Anna de Codorníu, joka oli perheen viimeinen Codorníu-nimeä kantanut perijä. Hän avioitui Miquel Raventósin kanssa, minkä jälkeen omistajasuku on kulkenut Raventós-nimellä.

Maailman vanhimpiin viinitaloihin kuuluva Codorníu valmisti ensimmäisenä espanjalaisten kansallisylpeyttä cavaa vuonna 1872. Elegantissa ja kuivan hedelmäisessä Anna de Codorníu -cavassa aistii esikuvansa mukaista feminiinisyyttä, herkkyyttä ja eloisuutta.

Anna de Codorníu Brut Organic -pullo on pakattu Viola Virtamon suunnittelemaan paperiseen kääreeseen, joka on saatavilla Alkon myymälöistä kesäkauden 2022. Erikoiserä on myynnissä niin kauan kuin sitä riittää. Hinta 12,98 € / 75 cl. Viini on valmistettu vegaanisesti.

30.05.2022